13 tulosta löytyi tyhjällä haulla
- Case: Flovi | Data kasvualustana
Flovi – Datan avulla Kuusamosta maailmalle Flovin tarina kertoo, miten tavallinen Kuusamosta lähtöisin oleva pk-yritys on muuntautunut datavetoiseksi kansainvälistyväksi kasvuyritykseksi. “Perustimme yrityksen opiskelujen ohessa vuonna 2008 ja aina vuoteen 2015 asti yrittäminen oli perinteistä elinkeinon harjoittamista autoalalla. Datasta ja teknologiasta emme ymmärtäneet mitään”, yksi alkuperäisen yrityksen perustajista, nykyinen Flovin toimitusjohtaja Aapeli Kallunki kertoo. Flovi tunnettiin aiemmin nimellä Biila. Vuonna 2015 yritys päätti keskittyä vain yhteen asiaan: miten autot saadaan siirrettyä paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi, nopeasti ja kustannustehokkaasti. “Ydinajatuksena oli laskea auton siirtokustannukset niin lähelle nollaa kuin mahdollista. Jotta tämä onnistuisi, kaikki mahdollinen auton kuljettamista lukuun ottamatta pitäisi automatisoida”, Kallunki kertoo. Tämä onkin Kallungin ensimmäinen oppi pk-yrityksille: kannattaa käyttää energiaa sen tunnistamiseen, mikä on keskeinen ongelma, jonka yritys yrittää ratkaista. Ja keskittyä ongelman ratkaisemiseen mahdollisimman tehokkaasti eri keinojen, myös datan, avulla. Datasta tuli Floville tärkeää vähitellen Oman teknologian kehityksessä Flovi luotti aluksi ulkopuolelta ostettuun koodaukseen ja vuonna 2016 syntyi Omakuski-palvelu, jossa auton siirron voi tilata verkosta automaattisesti ja järjestelmä ohjaa tilauksen automaattisesti sopivalle vapaalle kuljettajalle. Samalla dataa alkoi kertyä, kuten mitä reittiä auto siirrettiin, missä ajassa, miten onnistuneesti ja millaisilla polttoainekustannuksilla. “En kuitenkaan ymmärtänyt mitään SaaS-liiketoiminnasta, datasta enkä teknologiasta. Vuonna 2017 löysin yrityksen hallitukseen alan osaajia ja sparraajia. Loimme strategian rakentaa teknologiaan ja dataan perustuvan liiketoimintamallin, joka on mahdollista viedä ulkomaille”, Kallunki muistelee. Toisena oppina Kallunki antaa osaamisen ja sparrauksen hakemisen yrityksen ulkopuolelta: “Jos lähtisin perustamaan tällaista yritystä uudelleen, hakisin itselleni sparraajan eri tilanteisiin paljon aikaisemmin kuin mitä olen tehnyt”. Teknologian ydinosaaminen ostettiin yrityksen sisään Vuoteen 2018 mennessä datan merkitys liiketoiminnalle oli noussut elintärkeäksi: “Tajusin, että emme voi vain ostaa teknologiaa ulkopuolelta, vaan tarvitsemme yrityksen sisälle aivot, jotka ymmärtävät teknologiaa ja etsivät maailmalta parhaita tapoja kehittää teknologiaa ja dataan pohjautuvaa liiketoiminnan optimointia. Siksi ostimme aiemmin kumppanina toimineen ohjelmistoyrityksen yrityksen sisäiseksi kehitysyksiköksi.” Myöhemmin Flovi tilasi diplomityön, jossa tutkittiin, miten voidaan tehokkaasti optimoida ja ketjuttaa erilaisia siirtoajoja, miten ratkaista erilaisia logistisia ongelmia sekä millaista dataa ja teknologiaa ratkaisuihin tarvitaan. Näin syntyi Flovi Labs, jossa nykyisin ratkotaan logistisia ongelmia datan ja tekoälyn keinoin. Osaajien aktiivinen etsiminen on Kallungin kolmas oppi pk-yrityksille: “Tälläkin hetkellä kierrän yliopistoja ja ammattikorkeakouluja, joista löytyy hyviä osaajia ja jotka ovat valmiita tekemään töitä järkevillä kustannuksilla. Jokaisen kasvuhaluisen yrittäjän kannattaa katsella valmistuvia nuoria oman alan osaajia.” Skaalautuva liiketoimintamalli vie Euroopan markkinaan Tänään Flovi on dataohjattu autojen siirtoon ja logistiikkaan keskittynyt Suomessa ja Ruotsissa toimiva kasvuyritys. Alkuvuonna 2025 yritys osti vaihtoautokauppa Sakan logistiikkatoiminnot ja muutti nimensä Biilasta Floviksi. Liikevaihtotavoite vuodelle 2025 on 20 miljoonassa eurossa, kun vielä vuonna 2020 yrityksen liikevaihto oli noin 2 miljoonaa euroa. “Hyödynnämme dataa ja tekoälymalleja optimoidaksemme kuljetusreitteja ja -tapoja. Kun saamme auton siirrettäväksi, tekoälymallimme arvioivat oman datan, julkisen datan ja kumppanien datan avulla, mikä on nopein ja kustannustehokkain tapa siirtää auto paikasta A paikkaan B. Onko se ihminen, rekka vai laiva? Yhä enemmän meillä on rajat ylittäviä kuljetuksia”, Kallunki kertoo. Mitä enemmän dataa Floville kertyy, sitä paremmin se voi ratkoa logistisia ongelma, optimoida toimintaansa ja saada kilpailuetua omalla alallaan. “Enää meidän ei tarvitse arvata. Oli päätös pieni tai iso, perustamme päätöksenteon dataan ja datasta tehtyihin mallinnuksiin ja skenaarioihin. Parhaillaan validoimme, mihin Keski-Euroopan maihin laajennamme toimintaamme seuraavana. Joka maassa myytävien autojen siirtämisessä on samankaltaisia haasteita”, Kallunki kertoo. Dataan pohjautuva kehittäminen ei kuitenkaan ole koskaan valmista. Yksi Flovin haasteista on löytää tai kehittää ratkaisu, miten se saisi käyttöönsä dataa tyhjinä kulkevista rekoista, jotka voisivatkin kuljettaa siirrettävän auton. Datan hyödyntämisessä kolme vaihdetta Aapeli Kallungin mukaan dataa kannattaa lähteä hyödyntämään kolmessa eri vaiheessa. Ensin pitää ymmärtää, mitä ongelmaa yritys ratkaisee ja miksi. Mitä oleellista dataa ongelman ratkaisemiseksi tarvitaan ja miksi. Toisessa vaiheessa itse kerätyn ja muualta hankitun datan avulla ratkaistaan ydinongelmaa paremmin, esimerkiksi tuottamalla palvelua kilpailukykyisempään hintaan, antamalla asiakkaalle parempaa tai uudenlaista palvelua, tai optimoimalla toimintaa kustannustehokkaammaksi. Kolmannessa vaiheessa dataa hyödynnetään päätöksenteossa, niin isoissa kuin pienissäkin asioissa. Kaikki päätökset perustetaan dataan ja datan pohjalta tehtyihin mallinnuksiin ja skenaarioihin, oli sitten kyse uusista palveluista tai uusille markkinoille menosta. Katso videolta Flovin tarina tiiviissä muodossa Lue lisää yritysten tarinoita
- Initiatives | Data Spaces Alliance
DATA-AVARUUSHANKKEET Toistaiseksi englanninkielinen luettelo data-avaruushankkeista ja niihin liittyvistä tukitoimista. Hankkeet ovat joko suomalaisia tai sellaisia eurooppalaisia hankkeita, joissa on suomalaisia osallistujia. Data Spaces Alliance Finland päivittää listaa, ja listalla näkyvät kuhunkin projektiin liittyvät Allianssin jäsenet . Luettelo päivitetty viimeksi 24.6.2024 Filter based on sector Select sector Filter based on related Alliance members Situational Awareness Data Ecosystem within the Built Environment Sector: Smart cities and built environment Members: Vison Scope: Finland Website DataYield Sector: Agriculture and food production Members: Centria Scope: EU DataYield - agile data management from farming machines and services to new business -project aims to find ways to support end-users (farmers) new and sustainable business development in a way of agile usage of farm data. This scattered farm data is currently mainly used and exploited by 3rd parties like machine vendors, instead of farmers themselves, who are lacking ways to take advantage of their own data. Project develops and demonstrates new ways and practical technical tools to manage, authorize and safely transfer the data from farming machines and sensors to farmer-owned and authorized data storages. These local, farmer governed data spaces and storages can be connected to European data spaces and ecosystems by using the demonstrated data intermediation (DISP) services. Farmers data storage will locally act as a centralized, but at the same time decentralized multi-actor accessible data space and sharing tool for new business development. Website DataVa Sector: Circular economy and digital product passports, Skills Members: TIEKE, 1001 Lakes Scope: Finland Responsible competiteveness through data economy skills and data spaces In this joint project of TIEKE and 1001 Lakes, we train SMEs in the Uusimaa region about data economy and data spaces. We help the companies of electronics and electrical equipment industry to identify their own data maturity and realize the potential of data economy and data spaces. For businesses of the ICT sector, we offer training especially about providing technical solutions for data spaces. Website DataVa presentation 24.10.24 DS2 - Data Space, Data Share 2.0 Sector: Green deal, Agriculture and food production, Smart cities and built environment Members: VTT Scope: EU DS2 is a three-year project with 17 partners around Europe. DS2 is on a mission to break down industry silos and unlock collaborative innovation by revolutionising cross-sector data sharing by developing solutions for data spaces interoperability. This will empower industries to facilitate better collaboration across sectors, enabling actors to work together effortlessly to share, access, and utilise data for new applications, tailored services, and seamless experiences to companies' needs. Website DataFinland Sector: Project supporting data spaces Members: IOXIO Scope: Finland DataFinland is a production grade dataspace environment that supports sharing productized data easily between public and private sector stakeholders with different levels of trust. The DataFinland environment is currently operated by the Ministry of Foreign Affairs of Finland. DataFinaland is associated with testbed.fi which supports testing and piloting of data sharing use cases for any stakeholder freely. Website AgriDataSpace Sector: Agriculture and food production Members: 1001 Lakes, DataSpace Europe Scope: EU AgriDataSpace project aims to pave the way for a European data space for agriculture that facilitates data sharing, processing, and analysis in a secured, trusted, transparent and responsible manner to create new opportunities for monitoring and optimising natural resource use stimulating data-driven innovations. Website AgriDataSpace & Potato-X presentation from 1001 Lakes (19.6.2024) Agrifood Data Space Finland Sector: Agriculture and food production Members: 1001 Lakes, DataSpace Europe Scope: Finland The AgriFood Data Space Finland consortium (AFDSF) was established in 2020. Its purpose is to enable the consortium's companies to transition to a data space in line with the European data strategy and to develop digital capabilities to meet future needs in collaboration with other consortium members. Website Business Finland data economy program Sector: Project supporting data spaces Members: Business Finland Scope: Finland The goal of the Data Economy program is to encourage Finnish companies to develop international business based on the utilization and sharing of data. The program will continue until the end of 2027 and its goal is to accelerate challenging development projects related to the data economy with up to 135 million euros. Website CIRPASS-2 Sector: Circular economy and digital product passports Members: IOXIO, Sitra, VTT Scope: EU CIRPASS is preparing the ground for the gradual piloting and deployment of the Digital Product Passports, focusing on developing a roadmap for prototypes in three value chains: electronics, batteries and textiles. Website CIRPASS presentation from IOXIO (19.6.2024) Co2 ESG DataHub Sector: Smart cities and built environment Members: Platform of Trust Scope: Finland The ESG DataHub ecosystem creates data-based tools for automated CO2 calculation and reporting, as well as shared information standards for the entire built environment ecosystem. Website Data Spaces Innovation Lab Sector: Project supporting data spaces Members: VTT Scope: Finland VTT’s Data Spaces Innovation Lab is an easy path forward for businesses that want to take part in this huge transition and opportunity. Based on IDSA reference testbed components, the Data Space Innovation Lab facilitates the testing of data economy concepts and preservation of data sovereignty in data sharing between companies and organisations. Website Data Spaces Innovation Lab Data Spaces Support Centre (DSSC) Sector: Project supporting data spaces Members: VTT, Sitra, MyData Scope: EU The Data Spaces Support Centre (DSSC) is a project funded by the European Union. Three Finnish organisations, VTT, Sitra, and MyData Global, are full partners. The project will define a common set of rules to support data space work and create a digital support centre for data spaces. Website DSSC intro (29.1.2025) Datamust Sector: Smart cities and built environment Members: Nokia, Loihde Scope: Finland The DataMust project studies a local cell-based edge data marketplace concept that provides a vertically agnostic approach with high horizontal connectivity. This concept will enable the building of federated service-based solutions that bring all urban actors together to productise, enrich, share, refine, and trade data to maximise the Sustainable Development Goals' impact. Website Destination Earth Sector: Green deal Members: CSC Scope: EU Website DS4SKILLS Sector: Skills Members: Headai, MyData Scope: EU The Data Space for Skills (DS4Skills) was a 1-year EU-funded project preparing for the development of an open and trusted European Data Space for Skills. The project involved 14 partners from industry, education, and data ecosystem sectors. Website DSpace 4Mobility Sector: Mobility and logistics Members: VTT Scope: EU PrepDSpace4Mobility was an EU-funded Coordination and Support Action (CSA) that contributed to the development of the common European mobility data space by mapping existing data ecosystems, identifying gaps and overlaps within, and proposing common building blocks and governance frameworks found in existing data space architectures. Website European Green Deal data space Sector: Green deal Members: MML Scope: EU Website Fin-CLARIN Sector: Language models and artificial intelligence Members: CSC Scope: Finland FIN-CLARIN is a consortium formed by Finnish universities, CSC, and the Institute for the Languages of Finland. It assists humanities researchers in using, refining, preserving, and sharing research data. The Language Bank, which provides data and tools, is part of FIN-CLARIN's service package. The University of Helsinki is responsible for data acquisition, tool development, and training activities, while CSC is responsible for technical maintenance. Website Finnish Maritime Data Space Sector: Mobility and logistics Members: Fintraffic, Siili, Sitra Scope: Finland Currently, the traffic flow in ports is not optimised, and shipping companies lack an easy way to share operational data with other stakeholders, such as ports, other shipping companies, and ships. Ships rush at full speed to the vicinity of the continent, waiting until a docking space is confirmed from the port. This rushing increases fuel consumption, environmental impact, and transportation costs. To tackle these problems, Fintraffic coordinates the development of the Finnish maritime data space. The development started through two pilot projects that Sitra co-financed and continues, with in an EU project where Fintraffic aims to expand the NEMO data management system with data space capabilities. Website Maritime Data Space as an enabler for Virtual Port Arrivals FINNPASS – The Digital Product Passport (DPP) group for Finland Sector: Circular economy and digital product passports Members: VTT, Sitra, Struggle, TIF, DataSpace Europe, IOXIO Scope: Finland Website Gaia-X Hub Finland Sector: Project supporting data spaces Members: NIIS, Sitra Scope: Finland Gaia-X aims to develop and build a common data infrastructure that allows data to flow or be accessed within the European single market and beyond. The aim is to share data reliably and fairly so individuals and businesses can unlock its full value and create new services. Gaia-X Finland, co-ordinated by NIIS, is Finland's national Gaia-X hub. We work with Finnish companies to seize the opportunities presented by Gaia-X and contribute to co-creating future European data spaces. There are many opportunities for Finnish companies to participate. Website IDSA HUB Finland Sector: Project supporting data spaces Members: VTT Scope: Finland Website Location Europe Sector: Location data Members: MML Scope: Finland The Location Europe data integration platform provides harmonised location data from different countries across Europe. We are able to integrate high-value datasets together and also add other than location-based data. The platform is operated under the Location Innovation Hub (LIH) and was originally developed in the GeoE3 project. The main idea is to provide testing possibilities for LIH clients. Website Maritime traffic notification service NEMO Sector: Mobility and logistics Members: Fintraffic, Siili Scope: Finland Fintraffic Vessel Traffic Services is proactively developing new digital service packages. One of these is the upcoming NEMO maritime traffic notification service – data from NEMO will be utilised in a variety of processes, such as monitoring the border crossings of persons, maritime search and rescue, overseeing the transport of hazardous substances, collecting fairway dues, port operation, safety and security surveillance, planning port state control and monitoring infectious diseases. Thanks to the new system, notification data on port visits by merchant ships will be smoothly sent to many different recipients on a centralised basis through a single system. Website Potato-X Sector: Agriculture and food production Members: 1001 Lakes, DataSpace Europe, Sitra Scope: Finland This use case presents a collaboration between different participants, including Finnish potato farmers, an agricultural machinery manufacturer, the Belgian agricultural data ecosystem, and Finnish agricultural ecosystem builders. The aim is to share data on all aspects of potato farming – from planning, ploughing, planting, and maintenance to harvesting. The data, which includes soil quality, location, yield, and machinery use, is shared between two different data ecosystems. The ultimate goal is to create new business services and boost profitability and productivity for farmers. This will be achieved by establishing standards, business rules, governance systems, and connectors to facilitate data sharing between the two ecosystems. Website AgriDataSpace & Potato-X presentation from 1001 Lakes (19.6.2024) Prometheus-X and the EDGE SKILLS project Sector: Skills Members: Headai Scope: EU The objective of this project is to develop and deploy a cloud to edge infrastructure for educations and skills capable of connecting services and data, enbeling decentralized data sharing and to make this data space ecosystem accessible to all. Website Public Sector Data Space working group Sector: Public administration Members: Kela, Sitra, NIIS Scope: Finland The Public Sector Data Space group accelerates the development of life event and business event-based service suites as mentioned in the Finnish digital compass (national digitalisation strategy). The group brings together relevant public and private sector actors so that commonly understood information can flow seamlessly between different stakeholders. The group promotes data reuse, encouraged through data product thinking. Website Road Map of Data Spaces Sector: Project supporting data spaces Members: LVM Scope: Finland As part of the implementation of the Digikompassi project, the Ministry of Transport and Communications wants to develop a tool called the Data Spaces Roadmap to support the collaboration of data space projects. The roadmap outlines the high-level implementation stages of prioritised data spaces and any possible interdependencies. Additionally, it should support the creation of a shared situational awareness for data space projects, opportunities for collaboration, and, for example, the application for EU project funding. Website The European Open Science Cloud (EOSC) Sector: Research and innovation Members: CSC Scope: EU Website Towards European Health Data Space (TEHDAS 2) Sector: Health Members: Sitra, CSC Scope: EU The TEHDAS2 is a project of 30 EU countries with the mission to bring together the best current knowledge in order to develop, in active cooperation, guidelines and technical specifications for common use by all members states and the Commission for the implementation of the European health data space (EHDS) on the secondary use of health data. The main objective of the joint action is to prepare the ground for the harmonised implementation of common measures, enabling the secondary use of health data in the proposed EHDS. Website
- Profile | Data Spaces Alliance
We can’t find the page you’re looking for This page doesn’t exist. Go to Home and keep exploring. Go to Home
- Data protection | Data Spaces Alliance
Electronic newsletter for the Data Spaces Alliance Finland project Legal basis and purpose of processing Technology Industries of Finland and TIEKE Finnish Information Society Development Centre process personal data in connection with the Data Spaces Alliance Finland's newsletter subscriptions based on the data subject's consent (General Data Protection Regulation, Article 6(1)(a)). The newsletter is published roughly every other month. It contains information on events and announcements related to data spaces, among other things. The newsletter is emailed to those who have subscribed to it (opt-in). No other data thanthe email address is stored about the subscribers. The data is used exclusively for delivering the newsletter. Subscribers have the opportunity to cancel their subscription via a 'delete from mailing list' link included in each issue of the newsletter. The newsletters are implemented with the Wix.com service. The service does not collect or store information on opening or clicking on the newsletter. Subscribers are not subjected to any monitoring, tracking or surveillance in connection with subscribing to or receiving the newsletter. Disclosure and transfer of personal data Wix.com acts as a processor, and the processing is governed by a contract in accordance with Article 28 of the General Data Protection Regulation. The processing takes place within the EU/EEA. No personal data is transferred to third countries or international organisations. Storage of personal data The personal data will be stored as long as necessary for delivering the newsletter (until the subscription is cancelled or the newsletter service ceases). After that, the personal data will be erased without delay. Your data protection rights related to the processing of personal data Right to withdraw consent When your personal data is being processed based on your consent, you have the right to withdraw that consent at any time. Withdrawing your consent does not affect the lawfulness of processing carried out on the basis of consent before the withdrawal. Further information on the consent of the data subject . Right of access to data You have the right to know whether we are processing your personal data. If we are, you have the right to obtain a copy of that data, unless we have legal grounds for refusing to comply with your request. More information on the right of access to data . Right to rectification If we are processing inaccurate personal concerning you, you can ask us to rectify the data. If we rectify data due to your request, we have an obligation to notify all parties to whom we have disclosed the data of the rectification where possible. More information on the right to rectification . Right to erasure When we no longer need your data for the purposes for which it was originally collected, you withdraw your consent and there is no other lawful basis for the processing of your data, or you consider that your data has been processed unlawfully, you have the right to ask us to erase your personal data. If we erase your personal data based on your request, we have an obligation to inform everyone to whom we have disclosed your data of the erasure where possible. More information on the right to erasure . Right to restriction of processing If you consider that we are processing inaccurate personal data concerning you or that the processing is unlawful, or you have objected to the processing of your data, you can request that we restrict the processing of your data. In such cases, we may only process the data with your consent, if we need the data for the establishment, exercise or defence of legal claims, for reasons of public interest, or for the protection of the rights of another person. If we restrict the processing of personal data based on your request, we have an obligation to inform everyone to whom we have disclosed your data of the restriction where possible. More information on the right to restriction of processing . Technology Industries of Finland and TIEKE do not make decisions based on automated processing or carry outprofiling based on the personal data processed by them. You can make requests concerning your data protection rights by contacting the Technology Industries of Finland or TIEKE by email or post, using the contact details provided below. If you consider that your personal data has been processed unlawfully, you have the right to file a complaint to the Data Protection Ombudsman. Controllers Technology Industries of Finland and TIEKE Finnish Information Society Development Centre act as joint controllers. Technology Industries of Finland Eteläranta 10 00130, Helsinki antti.poikola@teknologiateollisuus.fi +358 44 337 5439 TIEKE Finnish Information Society Development Centre Työpajankatu 13, 2nd floor 00580 Helsinki, Finland tieke(at)tieke.fi +358 9 4763 0400 The contents of this publication only reflect the views of its authors, who take sole responsibility for them.
- Case: SwanIT | Data kasvualustana
SwanIT – Rohkea matka IT-talosta datatalouden suunnannäyttäjäksi Perinteisestä palveluliiketoiminnasta kertynyt ymmärrys siivitti luomaan vastuullisuudesta ja datasta uutta liiketoimintaa. Vuosi sitten yrittäjä, SwanIT:n toimitusjohtaja Tuulia Virhiä teki tiimeineen rohkean päätöksen: rahaa tuova IT-palveluliiketoiminta laitetaan myyntiin, yritys muutetaan startup-moodiin ja lähdetään rakentamaan datapohjaista SaaS-liiketoimintaa IT-laitteiden kuntodatan, elinkaarimallin ja kiertotalouden ympärille. Virhiä perusti SwanIT:n kahdeksan vuotta sitten uudistamaan IT-laitteiden leasing-markkinaa vastuullisemmaksi kiertotalouden keinoin. Hän oli nähnyt Afrikassa, kuinka vakavaa vahinkoa Euroopasta tuotu elektroniikkajäte aiheuttaa ihmisille ja ympäristölle. Eurooppalainen tapa ostaa uudet laitteet kolmen vuoden välein ei voisi jatkua loputtomiin. Kotimaahan palattuaan Virhiä ei voinut enää sulkea silmiään, vaan perusti uudenlaisen IT-palveluliiketoiminnan yrityksen. “Aluksi kukaan ei ymmärtänyt, mistä me puhuimme, kun puhuimme IT-laitteista, CO2-päästöistä ja kiertotaloudesta. Vähitellen aloimme löytää yrityksiä, joita asiat kiinnostivat, mutta edelleen jouduimme miettimään, mistä löytyisi uudenlaisen liiketoimintamallin kaikkia hyödyttävä win-win”, Virhiä kertoo. Kun yrityksen asiakaspohja oli kasvanut tarpeeksi, kertynyt asiakasymmärrys synnytti oivalluksen. “Olimme projektibisneksenä analysoineet asiakkaidemme IT-laitteiden kuntodataa ja datan pohjalta suositelleet, miten laitteita kannattaa huoltaa ja vaihtaa. Ymmärsimme, että meidän pitää rakentaa projektibisneksen sijaan skaalautuva data-alusta SaaS-liiketoimintamallilla”, Virhiä kertoo. Sukellus datapohjaiseen globaaliin tulevaisuuteen Muutos tarkoitti startup-henkistä uudelleensyntymää. Perinteinen rahaa tuova IT-palveluliiketoiminta myytiin alkuvuonna IT-palveluyritys Veranolle. Tilalle syntyy kansainvälisesti uudelleen brändätty, skaalautuva SaaS-alusta, joka tarjoaa yrityksille dataa fyysisten laitteiden todellisesta kunnosta ja elinkaaren hallinnasta. “Olisimme voineet tehdä mukavaa liiketoimintaa ja elää tasaista, varmaa ja hyvätuloista IT-ammattilaisen arkea, mutta meidän tiimissä on ihmisiä, jotka haluavat tehdä uusia asioita ja muuttaa maailmaa. Olemme valmiit epävarmuuteen”, Virhiä sanoo. Muutos ei ole ollut pieni – yrityksen sisäinen kieli vaihtui englanniksi ja yrityskulttuuri luotiin globaalia markkinaa varten. Kansainvälisessä pienessä tiimissä on kolmea kansallisuutta ja tiimin jäsenistä kaksi asuu ulkomailla. Yrityskaupasta saadun pääoman ja Business Finlandin lainan avulla data-alusta saadaan julkaistua. Mitä sitten? “Suomi on meidän pilottimarkkinamme ja EU kotimarkkinamme, johon tähtäämme. Nyt olemme miettimässä, miten kansainvälistyminen tehdään ja tarvitsemmeko esimerkiksi rahoittajia mukaan”, Virhiä pohtii. Datasta tuli uuden liiketoiminnan sydän SwanIT:n data-alusta analysoi laitteista yli 200 eri datapistettä. Se on kuin jatkuvasti päällä oleva kuntomittari, joka kertoo, milloin kannattaa vaihtaa esimerkiksi akku ja milloin koko laite. Tieto ei ole mutua vaan neutraalia ja läpinäkyvää dataa, jonka avulla IT-laitteiden hankintapäätöksistä katoaa arvailu ja turhat vaihdot. “Kun eräässä asiakasyrityksessämme oli aiemmin tapana vaihtaa satoja laitteita rutiininomaisesti kolmen vuoden välein, laitteiden kuntodatan analyysimme osoitti, että 400 laitteesta vain yksi kaipasi oikeasti uusimista. Tämä oli se hetki, jolloin numerot herättivät asiakkaat. Datan avulla tehtävissä hankintapäätöksissä säästetään helposti 20–34 prosenttia vuosittain”, Virhiä kertoo. Datan avulla yrityksen asiakkaat saavat myös IT-laitteidensa CO2-päästötiedot mukaan vastuullisuusraportointiinsa. Kun säästöt näkyvät datassa todennettuina euroina ja päästöinä, ei vastuullisuus enää jää pelkäksi kauniiksi puheeksi. SwanIT aikoo haastaa IT-alan vakiintuneet leasing-mallit ja ravistella laitemarkkinoita tuomalla aidosti kiertotalouteen pohjautuvan vaihtoehdon. Rohkeus kannattaa – vastuullisuudesta ja datasta kasvubisnestä Tuulia Virhiä katsoo taaksepäin kahdeksan vuoden matkaa, jonka aikana haasteita ja epävarmuutta on riittänyt. Silti nyt, uuden kasvun ja mahdollisuuksien kynnyksellä, tuntuu, että matka on ollut merkityksellinen. ”Maailma menee väistämättä tähän suuntaan”, Virhiä sanoo. ”Kiertotalous ja datan hyödyntäminen eivät ole enää vaihtoehto, vaan välttämättömyys. Samalla ne ovat hieno liiketoimintamahdollisuus.” SwanIT:n tarina osoittaa, että joskus rohkein päätös on jättää vanha taakse ja luottaa dataan – ja omaan visioon siitä, että myös vastuullisuus voi olla hyvää bisnestä tulevaisuudessa. Opit muutosmatkasta – Tuulia Virhiän vinkit yrityspäättäjille SwanIT:n matkalta on jäänyt käteen arvokkaita oppeja, joita yrityksen perustaja Tuulia Virhiä haluaa jakaa muillekin: Kuuntele ensin markkinoita ja asiakkaita: ymmärrä, mitä he aidosti tarvitsevat. Mieti, mitä kaikkea datan avulla voi tehdä ja mikä data on erityisen tärkeää asiakkaillesi. Älä pelkää kokeilla: isot muutokset syntyvät pienistä piloteista. SwanIT:n ensimmäinen data-alusta tehtiin 10 000 euron investoinnilla. Investoi monimuotoiseen tiimiin ja asiantuntijoihin, joiden avulla saat perspektiiviä liiketoimintaasi. Tee yhteistyötä korkeakoulujen kanssa – sieltä löytyy hyvää osaamista. Vaikka olisit vielä pieni toimija, luo alusta alkaen vahva kansainvälinen identiteetti. Kun liiketoimintamalli on hyvä, raha seuraa perässä. Katso videolta SwanIT:n tarina tiiviissä muodossa Lue lisää yritysten tarinoita
- Events form | Data Spaces Alliance
Tapahtuman otsikko* Kuvaus* Tapahtumapaikka* Aloituspäivämäärä Päivä Kuukausi Kuukausi Vuosi Aika : tuntia minuuttia Päättymispäivämäärä Päivä Kuukausi Kuukausi Vuosi Aika : tuntia minuuttia Koko päivän tapahtuma TAPAHTUMAN KUVA Lataa tiedosto Tapahtuman URL-osoite Lähetä
- Case: Soil Scout
Soil Scout rakentaa kansainvälistä dataliiketoimintaa verkostoitumalla “On itse mentävä sinne missä tapahtuu. On etsittävä erilaiset tapahtumat, intressiryhmät, alan osaajat, syväosaajat ja lähdettävä käymään keskustelua.” Soil Scout ei ole perinteinen datatoimija. Se oli alun perin teknologiayritys, joka valmistaa ja myy maaperän kosteustasapainon tunnistavia sensoreita ja ohjelmistoja. Koska laitteet mahdollistavat tiedon keräämisen, varastoinnin, analysoinnin ja jakamisen, Soil Scoutista on kehittynyt datatalouteen erikoistunut yritys. Soil Scoutin alkuperäinen toimiala oli maatalous. Kun golf- ja urheilukentiltä alkoi yllättäen tulla kyselyjä, voisiko kehitetty teknologia toimia sielläkin, käytännön realiteetit ohjasivat yritystä kohti urheilunurmikoiden ja viheralueiden maailmaa. Hyppy uudelle toimialalle vaati koko organisaatiolta valtavasti. Uudet menetelmät, ymmärrys uudesta toimialasta sekä uudet verkostot oli rakennettava alusta. Päätös kuitenkin kannatti. Tänään Soil Scoutilla on yli 800 asiakasta 51 eri maassa, ja heidän hallussaan on maailman laajin maanalaisen säätiedon tietokanta: yli 288 000 mittausta päivässä. Kansainvälistä kasvua yllättävältä suunnalta “Meille oli alusta lähtien selvää, että kansainväliset markkinat ovat meitä varten. Emme jääneet ihmettelemään vaan lähdimme suunnitelmallisesti rakentamaan kansainvälistä liiketoimintaa”, toimitusjohtaja Jalmari Talola sanoo. Vuonna 2016 Yhdysvaltojen suurimmassa golf-tapahtumassa Golf Industry Show’ssa sattui onnenkantamoinen. “Satuimme tapaamaan firman, joka tekee automaattista ilmastus- ja kosteudenhallintajärjestelmää, ja heillä oli polttava tarve juuri sellaiselle datalle ja tuotteelle, jota tarjosimme.” Pilotit toteutettiin Wembley Stadium -jalkapallostadionilla ja baseball-joukkue Philadelphia Phillies’n kotikentällä Citizens Bank Parkissa. “Neuvo, jonka olisin toivonut saavani alkuaikoina on, että on itse mentävä keskelle sinne missä tapahtuu. On etsittävä erilaiset tapahtumat, intressiryhmät, alan osaajat ja syväosaajat ja lähdettävä käymään keskustelua. On mentävä paikan päälle validoimaan idea. Vain siten syntyy ymmärrys, miten datasta ylipäätään voidaan lähteä rakentamaan liiketoimintaa”, Talola toteaa. “Ja jos tuote ei vedä, on tultava takaisin, muutettava sitä ja kokeiltava uudestaan.” Ratkaisu löytyy maan alta Soil Scout perustettiin konkreettisen ongelman ratkaisemiseksi. Sen juuret ulottuvat suomalaiselle maatilalle ja yliopistotutkimuksen kentille. Yrityksen perustaja, maa- ja metsätaloustieteiden dosentti, viljelijä Johannes Tiusanen kohtasi sukutilallaan 2000-luvun alussa ongelman, joka kosketti kaikkia viljelijöitä: miten ymmärtää ja hallita maaperän kosteutta oikea-aikaisesti. Säätösalaojat tarjosivat ratkaisun veden pidättämiseen. Tiusaselta puuttui kuitenkin tieto siitä, milloin ja miten olosuhteet pellossa oikeasti muuttuvat siinä määrin, että pellolla tarvitaankin taas kuivatusta. Tarvittiin mittalaite, joka kestäisi koneiden alla, olisi pysyvästi pellossa ja antaisi lähes reaaliaikaista tietoa maaperästä. Näin sai alkunsa väitöstutkimus, joka johti Soil Scoutiin, teknologiayritykseen, jonka ytimessä on tuottaa tietoa maaperän sisältä ja tehostaa maaperän hallintaa. Maaperän olosuhteet, kuten kosteus, lämpötila, happitaso ja suolapitoisuus, vaikuttavat suoraan viljelykasvien, viheralueiden ja urheilukenttien hoitoon. Perinteisesti suurin osa hoitotoimenpiteisiin liittyvistä päätöksistä on tehty arvaamalla aiempaan kokemukseen ja säähän perustuen. Soil Scoutin sensoreiden ansiosta käyttäjät saavat tietoa maaperän todellisesta tilanteesta ja voivat siten optimoida hoitoa datan perusteella. Verkostot ja dataekosysteemit: menestys ei synny yksin Soil Scoutin menestys ei perustu vain teknologiaan, vaan kykyyn rakentaa toimivia dataekosysteemejä. Yritys ei itse rakenna kastelujärjestelmiä tai maanparannustuotteita, mutta sen tuottama data on näiden ratkaisujen ydin. Esimerkiksi yhteistyö kastelujärjestelmien valmistajien kanssa mahdollistaa kokonaisratkaisuja, joissa Soil Scoutin tuote toimii järjestelmän "aivoina". Ekosysteemien hyödyntäminen vaatii aktiivista roolia. “Verkostot ja dataekosysteemi pohjautuvat datan tehokkaaseen hyödyntämiseen kaikessa mitä tehdään. On uudenlaista dataa tuottavan toimijan vastuulla itse selvittää ja ymmärtää, mihin kaikkeen omaa dataa voidaan hyödyntää. Ei voi olettaa, että muut sitä kysyisivät, koska sellaista dataa ei ennen ole ollut olemassakaan”, Talola sanoo. Verkostojen kautta Soil Scoutille on kertynyt myös toimialakohtaista syväosaamista esimerkiksi urheilukenttien juuriston lämpötilarajoista tai kosteusprosenttien vaikutuksista nurmikon kuntoon. “Syväosaamisen kerryttäminen toimialaan on äärimmäisen tärkeää. Se selvitystyö pitää tehdä itse.” Kohti skaalautuvaa ja vaikuttavaa tulevaisuutta Soil Scoutin strategia seuraaville kolmelle vuodelle rakentuu vahvasti kumppanuuksien ympärille. Yrityksen arvot – turhan karsiminen, skaalautuvuuteen fokusoiminen ja korkea eettisyys – ohjaavat päivittäistä päätöksentekoa. Kaikki kumppanuudet arvioidaan sen mukaan, tuovatko ne toistettavaa ja kansainvälisesti laajennettavaa liiketoimintaa. Katse siintää myös uudenlaisiin mahdollisuuksiin: Soil Scoutilla on vahva patenttipohja maanalaiseen tiedonsiirtoon. Tulevaisuudessa teknologiaa voidaan varmasti hyödyntää myös täysin uusilla toimialoilla maatalouden ja urheilun ulkopuolella. - - - Toimitusjohtaja Jalmari Talolan vinkit pk-yrityksille Astu kentälle. Älä jää odottamaan, että asiakas kertoo mitä tarvitsee. Mene itse keskustelemaan ja validoimaan ideasi todellisessa ympäristössä. Rakenna syväosaamista. Jos haluat hyödyntää dataa, sinun on ymmärrettävä asiakkaasi arki ja prosessit – pintapuolinen ymmärrys ei riitä. Etsi skaalautuvaa. Älä rakenna liiketoimintaa yksittäisten “one-off” -ratkaisujen varaan. Tunnista ja tavoittele sitä, mikä voi kasvaa. Kumppanuudet ovat voimaa. Verkostot ja ekosysteemit avaavat ovia, joita yksin ei voisi avata. Ole valmis muuttumaan. Jos ensimmäinen kohdemarkkina ei vedä, uskalla kääntää suuntaa ja pivotoida, vaikka se vaatii organisaatiolta paljon. Katso videolta Soil Scoutin tarina tiiviissä muodossa Lue lisää yritysten tarinoita
- Koti | Data Spaces Alliance
What is a data space What is a data space FAQ Contact Data space Copy of Data space Members State of data spaces Kampanja: Data kasvualustana Growth does not require massive investments but rather the use of data. Data's value is created through its use. Data opens doors to global markets and innovations. Read about the campaign in Finnish Kasvuun ei tarvita jätti-investointeja vaan datan hyödyntämistä. Datan arvo syntyy käytöstä. Data avaa ovet globaaleille markkinoille ja innovaatioihin. Tutustu Data kasvualustana -kampanjaan What is a data space Jos olet mukana data-avaruuteen liittyvässä projektissa Suomessa, Data Spaces Alliance on sinua varten. MITÄ? Data Spaces Alliance Finland on data-avaruuksien rakentamisesta, hyödyntämisestä ja niistä hyötymisestä kiinnostuneiden organisaatioiden yhteisö. MIKSI? Allianssi pyrkii vauhdittamaan ja edistämään suomalaisia data-avaruushankkeita datatalouden kasvattamiseksi Suomessa. MITEN? Autamme yrityksiä ja organisaatioita ymmärtämään data-avaruuksien edut, esittelemään johtavia käyttötapauksia, seuraamaan viimeisintä eurooppalaista kehitystä ja laatimaan kansallista suunnitelmaa samalla, kun jäsenet voivat oppia toisiltaan ja maailman parhailta. What is a data space WHAT IS A DATA SPACE? Nowadays, creating value within companies is no longer sufficient for success. Businesses must understand value creation at an ecosystem level and co-create with others. Data spaces act as soft infrastructure that enables new business value creation through data sharing with a business model, clear governance, and open access — connecting many companies to many companies. Data Spaces Support Centre (DSSC) describes it as: “A distributed system defined by a governance framework that enables secure and trustworthy data transactions between participants while supporting trust and data sovereignty. A data space is implemented by one or more infrastructures and enables one or more use cases.” JÄSENET Allianssiin kuuluu organisaatioita, jotka osallistuvat aktiivisesti suomalaisiin data-avaruuksiin liittyviin hankkeisiin tai tukevat data-avaruuksien kehitystä Suomessa. Data Spaces Alliance Finlandin 25 jäsentä ovat: 1001 Lakes, Business Finland, Centria, CSC, DataSpace Europe, Fintraffic, Headai, IOXIO, Kela, Liikenne- ja viestintäministeriö, Loihde, Maanmittauslaitos, MyData Global, Nokia, Nordic Institute for Interoperability Solutions (NIIS), Platform of Trust, Siili Solutions, Sitra, SIX Mobile Work Machines, Smart City Innovation Cluster (SCIC), Struggle Creative, Teknologiateollisuus, TIEKE, VTT ja Vision. 1001 Lakes Business Finland CSC Centria DataSpace Europe Headai IOXIO Kela Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteenhallintayhtiö Fintraffic Loihde Maanmittauslaitos MyData Global Nokia Nordic Institute for Interoperability Solutions (NIIS) Platform of Trust SIX Mobile Work Machines Siili Solutions Sitra Smart City Innovation Cluster Struggle Creative TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Teknologiateollisuus VTT Vison SUOMALAISTEN DATA-AVARUUKSIEN TILANNEKUVA Suomessa on kokoonsa nähden elinvoimainen data-avaruusyhteisö, jossa on yli 30 data-avaruusprojektia 15 eri sektorilla yli sadan organisaation kesken. Muuhun Eurooppaan verrattuna Suomi on epäilemättä yksi edistyneimmistä data-avaruusmaista, vaikka suomalaiset data-avaruusprojektit ovatkin pääosin alkuvaiheessa. Suomalaisten data-avaruuksien tilannekuva on kattava Sitran julkaisu, joka tehtiin Data Spaces Alliancen perustamisen yhteydessä. Julkaisu tarkastelee suomalaisten data-avaruushankkeiden nykytilaa ja kannustaa organisaatioiden väliseen yhteistyöhön dataliiketoiminnassa. Read the study (In English) Lue julkaisu (suomeksi) USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET Mikä on Data Spaces Alliance Finland? Data Spaces Alliance Finland on yhteisö, joka koostuu organisaatioista, jotka ovat kiinnostuneita rakentamaan data-avaruuksia sekä kehittämään niihin liittyvää osaamista ja kyvykkyyksiä Suomessa. Kaikki jäsenet ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen, jossa sovitaan Allianssin hallinnosta ja sitoudutaan tarjoamaan tarvittavat resurssit sen toiminnan tukemiseksi. Mikä on Allianssin tarkoitus? Allianssin tavoitteena on vauhdittaa suomalaisten data-avaruushankkeiden kasvua ja kypsyystasoa Suomen datatalouden kehittämiseksi. Keitä Allianssissa on mukana? Allianssi on jäsenilleen perustettu yhteisö. Jäsenistöön kuuluu: Yrityksiä, jotka aktiivisesti rakentavat, hyödyntävät tai orkestroivat data-avaruuksia. Tukiorganisaatioita, jotka edistävät data-avaruuksien käyttöönottoa ja kypsyystasoa Suomessa. Teknologiakehittäjiä, Miksi liittyä jäseneksi? Jäsenenä sinut tunnistetaan data-avaruuksien varhaisena omaksujana tai edelläkävijänä. Saat vertaistukea koko matkasi ajan – liiketoimintasi hyötyjen ymmärtämisestä rahoitusmahdollisuuksien kartoittamiseen ja oppimisesi sekä data-avaruushankkeidesi kehityksen vauhdittamiseen. Mitkä ovat jäseneksi liittymisen kriteerit? Organisaatio voi hakea Allianssin jäsenyyttä, jos se täyttää seuraavat kriteerit: 1) Osallistuu ja on antanut panoksensa data-avaruushankkeeseen Hankkeen merkittävyys: Hanke tukee data-avaruuksien kehitystä Suomessa ja vaikuttaa siihen myönteisesti. Toiminta on aktiivista ja avointa: Hanke on käynnissä, ja sen perustiedot (kuvaus, johtavat organisaatiot, yhteystiedot, aikataulu jne.) ovat saatavilla verkossa. 2) On valmis osallistumaan Allianssin yhteiseen työhön: Hakija on sitoutunut edistämään Allianssin toimintaa kertomalla selkeästi liittymisensä tarkoituksen, hankkeensa odotetut tulokset sekä tarjoamansa panoksen yhteiseen työhön esimerkiksi resurssien tai asiantuntemuksen muodossa. Mitä on Allianssin yhteinen työ? Jäseniltä odotetaan osallistumista Allianssin kolmeen palveluun. Yhteinen työ sisältää muun muassa koordinointia, yhteydenpitoa jäsenten kesken, viestintämateriaalien päivittämistä, Allianssin edustamista sekä aktiivista osallistumista hallintoon, toimintaan ja strategiatyöhön. Mitä palveluita Allianssi tarjoaa? Allianssin palvelut jakautuvat kolmeen osa-alueeseen: Kokemusten jakaminen: Autamme jäseniä tai käyttäjiä ymmärtämään, miksi heidän organisaationsa kannattaisi hyödyntää data-avaruuksia.Jaamme todellisia käyttötapauksia ja esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat onnistuneet data-avaruuksien hyödyntämisessä. Strateginen katsaus ja toimintasuunnitelma: Päivitämme ajan tasalla olevaa yleiskuvaa data-avaruuskehityksestä Suomessa ja Euroopassa. Kehitämme Suomen data-avaruuksien toimintasuunnitelmaa yhteistyössä suomalaisten sidosryhmien kanssa, huomioiden eurooppalaiset trendit ja viimeisimmät edistysaskeleet. Vertaisoppiminen ja verkostot: Tarjoamme foorumin ja resursseja vertaisoppimiseen niin Suomesta kuin kansainvälisestikin. Pyrimme vahvistamaan ja ylläpitämään Suomen asemaa kansainvälisissä data-avaruusverkostoissa (esim. suomalaiset hubit kansainvälisissä data-avaruushankkeissa kuten Gaia-X, IDSA jne.). Paljonko jäsenyys maksaa? Jäsenyys on maksuton, mikäli kriteerit täyttyvät. Jäsenyyden tilanne arvioidaan uudelleen kuuden kuukauden välein. FAQ OTA YHTEYTTÄ Allianssin puheenjohtaja Antti 'Jogi' Poikola antti.poikola@teknologiateollisuus.fi +358 44 337 5439 Tilaa uutiskirjeemme Tietosuojaseloste (englanniksi) Enter your email here Sign Up Thanks for submitting! Contact
- Case: CubiCasa | Data kasvualustana
CubiCasa – Pohjakuvista dataohjattuun kiinteistöalan innovaatioon Kun dataa syntyy automaattisesti, se mahdollistaa tulevaisuudessa aivan uudenlaisten palvelujen ja liiketoimintamallien kehittämisen. CubiCasan tarina alkoi yksinkertaisesta oivalluksesta: Yhdysvalloissa vain harvoissa asuntoilmoituksissa on mukana pohjakuva kohteesta. Mikä markkinapotentiaali! Pohjakuvista voisi tehdä 3D-mallinnukset myynti-ilmoituksen tueksi. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että Yhdysvaltojen kiinteistömarkkinat toimivat eri tavoin kuin meillä. Vanhoja pohjakuvia ei ole saatavilla edes julkisista arkistoista. Mistä löytää oikeanlaista dataa hyödynnettäväksi? Oululaislähtöinen CubiCasa lähti ratkaisemaan ongelmaa datan jalostamisen näkökulmasta ja kehitti teknologian, jolla asunnosta otetusta videosta luodaan tarkka pohjakuva automaattisesti tekoälyn avulla. Jo ennen varsinaisen teknologian ja mobiilisovelluksen kehittämistä CubiCasa testasi markkinaa selvittääkseen, onko palvelulle kysyntää ja mikä olisi pääasiallinen kohderyhmä. Testien perusteella löydettiin ammattimaiset kiinteistövalokuvaajat, joista muodostui ensisijainen asiakasryhmä. "Kuvaajat skannaavat kohteen mobiilisovelluksellamme ja lähettävät sen meille. Sovellus kerää pohjakuvatiedon lisäksi samalla paljon muutakin dataa. Tekoäly muokkaa datasta pohjakuvan, jonka pääosin Vietnamissa olevat työntekijämme tarkistavat ja lähettävät asiakkaalle. Valmis pohjakuva on tilaajalla seuraavana päivänä", kertoo CubiCasan tuotejohtaja Aarne Huttunen . Skaalautuva kasvu ja kansainvälistyminen Heti yrityksen alkutaipaleella CubiCasa suuntasi Yhdysvaltoihin, sillä Suomen markkina oli liian pieni nopealle täysin uuteen liiketoimintamalliin pohjautuvalle kasvulle. Yhdysvallat näytti ensisilmäyksellä yhtenäiseltä markkinalta, mutta paikalliset erot ja toimintatavat yllättivät: ison maan jokaisella alueella on omat markkinakäytäntönsä. “Nopean kasvun mahdollisti yhteistyö kiinteistönvälitysjärjestö MLS:n (Multiple Listing Service) kanssa, yksinkertainen sopimusmalli ja “Preferred photographer program”, jossa valokuvaajat sitoutuivat tarjoamaan pohjakuvan jokaisen valokuvauksen kanssa alennusta vastaan. Solmimme kahdessa vuodessa yli 100 kumppanuutta, ja markkinaosuutemme Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla on kasvanut 5 %:sta 26,9 %:iin vuosina 2022–2024.” Ihminen tärkeänä osana prosessia CubiCasan toiminta perustuu videodataan, automaatioon ja tekoälyyn. Siitä huolimatta ihmisen tekemä, manuaalinen työ on olennainen osa yrityksen toimintatapaa. Jokainen pohjakuva tarkistetaan manuaalisesti laadun varmistamiseksi. Se on osa yrityksen kilpailuetua, samoin kuin se, että ratkaisu toimii kaikilla mobiililaitteilla käyttöjärjestelmästä riippumatta. Monet yritykset tekevät Huttusen mukaan väärän olettaman, että kaiken dataan perustuvan liiketoiminnan pitäisi olla täysin automatisoitua ja superhalpaa, jotta sitä voisi myydä. CubiCasa toimii toisin. Aina kun he kehittävät jotain uutta palvelua, työ tehdään ensin manuaalisesti. Vasta riittävän kiinnostuksen herättyä toiminta automatisoidaan. “Me uskomme, että asiakkaat ovat valmiita maksamaan siitä, että tietävät jonkun oikeasti katsovan kuvat läpi. Meillä on myös tehokas asiakaspalvelu, ihminen vastaamassa viesteihin paikallisesti. Jos johonkin kuvaan on kaikesta huolimatta jäänyt virhe tai vaikka kuvien toimittamisessa on ongelmia, ihminen ottaa siitä kopin.” Huttunen painottaa, että asiakasymmärrys syntyy vuorovaikutuksesta asiakkaiden kanssa. Käyttäjäpalautteiden lukeminen ja suorat keskustelut antavat arvokkaampaa tietoa kuin pelkän analytiikan seuraaminen. Hän chattailee asiakkaiden kanssa heidän palautteestaan ja tuotekehitysideoistaan viikoittain. Pääosa CubiCasan kuvatuotannosta tehdään Vietnamissa, jossa he työllistävät 500 ihmistä. Lisäksi paikan päällä on 12 kehittäjää ja 2 henkeä asiakaspalvelussa. Yrityksellä on toimintaa myös muualla Aasiassa. Markkinoita CubiCasalla on Yhdysvaltojen ja Pohjoismaiden lisäksi myös muun muassa Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Tuotettava data luo mahdollisuuksia uusiin liiketoimintamalleihin CubiCasan pohjakuvat eivät ole enää vain visuaalinen elementti kiinteistönmyynnin ohessa. Kerätystä datasta voi syntyä arvokasta lisäarvoa useille toimialoille, kuten vakuutusyhtiöille ja kiinteistösijoittajille. Vakuutusyhtiöitä saattaa kiinnostaa esimerkiksi, montako uloskäyntiä talossa on tai mitä materiaaleja rakennuksessa on käytetty. Kerätyn datan perusteella vakuutusyhtiö voi tehdä esimerkiksi vakuutustarjouksia. "Tulevaisuudessa pohjakuvadataa voidaan hyödyntää myös asuntolainamarkkinoilla asuntojen arvonmäärityksessä. Data auttaa myös automatisoidussa sisustussuunnittelussa ja vaikka remonttitarjousten teossa, kun kuvista tehdään 3D-mallinnuksia ja lisätään interaktiivisiin pohjakuviin vaikka valokuvia.” Huttunen muistuttaa, että prosessit kannattaakin suunnitella niin, että ne tuottavat dataa automaattisesti. Ja vaikka datasta ei heti olisikaan hyötyä, tulevaisuudessa se voikin tuottaa kokonaan uuden liiketoimintamallin. CubiCasan vinkit datan hyödyntämiseen Varmista tietoturva : Pidä asiakkaiden ja yrityksen data turvassa ja määrittele selkeät käyttöoikeudet. Tee yhteistyötä : Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa voi tuoda tehokkuutta datan hyödyntämiseen. Hyödynnä datan visualisointi : Hyvin jäsennelty data auttaa päätöksenteossa ja liiketoiminnan kehittämisessä. Investoi osaamiseen : Palkkaa tai kouluta asiantuntijoita, jotka ymmärtävät datan mahdollisuudet. Aloita asiakastarpeesta : Varmista, että tarjoamasi ratkaisu vastaa todelliseen kysyntään. Testaa ideasi kevyillä ratkaisuilla ennen suuria investointeja. Kerää ja analysoi dataa jatkuvasti : Data voi paljastaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja auttaa palveluiden kehittämisessä. Yhdistä teknologia ja ihmistyö : Automaatio on tehokasta, mutta ihmistyö voi tuoda lisäarvoa erityisesti laadunvarmistuksessa. Hallinnoi riskejä aktiivisesti : Seuraa markkinan ja teknologian muutoksia sekä varaudu niihin ennakoivasti. Skaalaa kansainvälisesti : Älä rajoitu paikallisille markkinoille, vaan hyödynnä datan mahdollistama globaali potentiaali. Katso videolta CubiCasan tarina tiiviissä muodossa Lue lisää yritysten tarinoita
- Events | Data Spaces Alliance
Lähetä tapahtuma tähän kalenteriin
- Data kasvualustana | Data Spaces Alliance
Uudet palvelumallit, globaalit markkinat – datatalous on pk-yritysten uusi kasvualusta Kasvuun ei tarvita jätti-investointeja vaan datan hyödyntämistä. Datan arvo syntyy käytöstä, sillä kasvun avaimet piilevät datassa. Data avaa ovet globaaleihin markkinoihin ja innovaatioihin. Jos pk-yritykset eivät hyödynnä ja jalosta dataa, uhkaamme jäädä jälkeen kilpailijamaista ja niiden digitalisoituvista toimitusketjuista. Toimitusketjujen digitalisoituminen asettaa yhä tiukemmat vaatimukset datan hallinnalle. Ilman data-osaamista on yhä vaikeampi olla keskeinen osa minkään toimialan toimitusketjua. Samalla kun valmistaudut EU-tason regulaatioon, tee datasta kilpailuetusi ja skaalaa liiketoimintasi uudelle tasolle. Kasva yhdessä muiden kanssa. Datasta kilpailuetua – lue, miten suomalaiset pk-yritykset ovat hyödyntäneet dataa liiketoiminnassaan CubiCasa Pohjakuvista dataohjattuun kiinteistöalan innovaatioon Lue lisää ITA Nordic Data tuo uutta potkua konepajan prosesseihin Lue lisää Flovi Datan avulla Kuusamosta maailmalle Lue lisää SwanIT Rohkea matka IT-talosta datatalouden suunnannäyttäjäksi Lue lisää Soil Scout Kansainvälistä dataliiketoimintaa verkostoitumalla Lue lisää Myyttien purkaminen 1 Datatalous on vain isojen yritysten juttu Dataa voivat hyödyntää kaikenkokoiset yritykset. Ilman dataa pk-yritysten bisnekseltä putoaa pohja pois. Esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen vaatii, että pienenkin yrityksen datan keruu, hallinta ja hyödyntäminen ovat kunnossa. 2 Datan hyödyntäminen on vaikeaa ja kallista Päinvastoin. Pienilläkin askeleilla pääsee liikkeelle datataloudessa eikä datan hyödyntäminen vaadi jätti-investointeja. Hyödynnettävää dataa löytyy yrityksestä itsestään ja myös muista lähteistä. Ota data käyttöön. 3 Ilman dataakin voi pärjätä Dataton pk-yritys näivettyy, sillä se jää digitalisoituvien toimitusketjujen verkostoissa marginaaliin osaan. Ilman datan hyödyntämistä pienenkin yrityksen on yhä vaikeampi menestyä kilpailussa. Älä tingi elinvoimasta, ota data käyttöön. OPAS: Datasta pk-yritysten kasvualusta Tässä oppaassa kerromme, miten kiihdytät datan hyödyntämistä yrityksessäsi ja mistä saat siihen opastusta ja rahoitusta. Lataa opas (pdf) GUIDE: Data and data economy - What does data mean for the growth of SMEs? Growth does not require massive investments but rather the use of data. Data's value is created through its use. Download the guide and learn. Download data economy guide for SMEs (pdf) Näin kiihdytät datan hyödyntämistä yrityksessäsi 1. Tee datavalmiuskartoitus Arvioi yrityksesi valmiudet datan hyödyntämiseen. Esimerkiksi TIEKE tarjoaa pk-yrityksille datavalmiuskartoituksen. Tulokset antavat näkymän yrityksen datavalmiuksiin seitsemällä osa-alueella ja auttavat suunnittelemaan seuraavia toimenpiteitä toiminnan kehittämiseksi. Datavalmiuskartoitus 2. Kehitä osaamista ja ota työkaluja käyttöön Tutustu esimerkiksi Sitran Datatalouden tiekarttaan ja valitse pk-yritykselle sopivia työkaluja, jotka helpottavat datataloudessa toimimista. Datatalouden tiekartta Business Finlandin Diginatiivi Suomi -mission ja Data Economy -ohjelman julkaisemat pelikirjat auttavat erityisesti pk-yrityksiä rakentamaan dataan pohjautuvaa kasvuliiketoimintaa. Data, datatalous ja kasvu -pelikirja Osallistu esimerkiksi TIEKEn ja 1001 Lakesin EU-hankkeessa toteutettaviin Datatalousosaamisella vastuullista kilpailukykyä -valmennuksiin Uudenmaan pk-yrityksille. DataVa-valmennus 3. Osallistu datatalouden kasvuhankkeisiin ja hae rahoitusta Esimerkiksi Business Finlandin Data Economy -ohjelma tarjoaa rahoitusta ja verkostoja datan hyödyntämiseksi. Business Finlandin rahoituspalvelut 4. Verkostoidu ja hanki osaamista Liity toimialasi dataverkostoihin ja ekosysteemeihin. Etsi yhteistyökumppaneita, konsultteja ja teknologiatoimittajia. Data Spaces Alliance Finland tarjoaa datan hyödyntämisestä kiinnostuneiden organisaatioiden verkoston johon voi liittyä, jos osallistuu ja on antanut panoksensa data-avaruushankkeeseen. Data Spaces Alliance Finland 5. Kokeile ja iteroi Toteuta pienimuotoisia pilotteja, joilla testaat datan hyödyntämisen vaikutuksia. Opettele virheistä ja kehitä osaamista ja toiminta- malleja jatkuvasti. Näin pääset datan hyödyntämisen kiihdyttämisessä alkuun. Lisää vinkkejä löydät Datasta pk-yrityksen kasvualusta -oppaasta! Lataa opas (pdf) Data Spaces Alliance Finland tukena matkallasi kohti datataloutta ja dataekosysteemejä Data kasvualustana -kampanjan tarkoituksena on tukea yrityksiä datan hyödyntämisessä liiketoiminnassa, dataliiketoiminnan kehittämisessä ja askelissa kohti datan jakamisen mahdollistavia data-avaruuksia. Kampanjan kotipesänä toimii Data Spaces Alliance Finland -yhteistyöverkoston sivut. Data Spaces Alliance Finland kokoaa yhteen keskeisiä toimijoita eri sektoreilta edistämään datataloutta ja data-avaruuksia Suomessa. Tutustu Allianssin toimintaan